En ole saanut revittyä sinertävistä sormistani ja kuluneesta näppäimistöstä toimivaa yhteissäveltä irti, joten aikaahan siitä on kun viimeksi ajatuksiani julkisesti purin ja purnasin tänne.

onhan tässä tapahtunut, minut rengastettiin Timo 26.2.08

Leikkasin myös rastat irti, tässä istun lyhehköllä hiuslaitteella ja hopealameinen musta baskeri viileästi takaraivolla ja itään päin kenossa.

Suonissani on virrannut sinne kuulumattomia aineita,olen oksentanut tunteja ja tunteja.
minussa on mustelmia, huulipunani on kulahtanut.
Tupakanpolton lopettamisen kanssa petän itseäni railakkaasti

Olen itkenyt aamuja, iltoja. Itkenyt aamuisin kun peilikuvaan ei koskaan ole mieltynyt, jokainen lattialla lojuva vaate saa näyttämään epämuodostuneelta ja muutenkin järkyttävältä. Olen itkenyt ihmisten vuoksi, mutta aamuista on tullut niin hankalia. Ensin en osaa herätä, soitan että en tule. Tai myöhästyn, kuten tänään. Yöllä heräilen, niinkuin koko elämäni. Aamut neuroosit vessassa jatkuva juokseminen ripsivärit ensin kököille ja sen seurauksena vanoina poskille. Vartaloon tyytymättömyyteen levy, kaksi suklaata ja painava syyllisyys. Siitä ehkä vessaan.
Jatkuva kierre, jatkuva tunne riittämättömyydestä.
Tahtoisin muutosta, en uskalla enää.
Haluan olla anonyymi, ilman että kukaan, kukaan kadulla edes vilkaisee minuun.
Ja haluan että jokaisen silmistä silti loistaa ihailu. Kuinka sievä olen, kuinka rohkea, kuinka hauska ja miellyttävä. Tyylikäs, tolla on värisilmää ja asenne. Kaunis kaunis Krisse.
Hyvä.
Mutta ei saa katsoa, menkää.
Mutta silti, täällä olen. Katsokaa !

Niin, menen käymään polttamassa taas yhden kaikkea omaa itsepetostani symbolisoivan, kitkerää savua tupruttavan asian.